Kirjoittanut Kimmo Kumpulainen, SkillzzUpin perustaja ja opettaja

Tutkimusten mukaan arviointi ohjaa opiskelua ja oppimista enemmän kuin mikään muu tekijä oppimistilanteessa. [1] Opiskelijat suuntaavat herkästi omaa oppimisprosessiaan arvioinnin mukaisesti, toisin sanoen he opiskelevat sen mukaan, miten heidän suorituksiaan kurssilla arvioidaan [2]. Näistä syistä opettajalla on suuri valta ja vastuu, kun hän valitsee oppimiseen parhaiten soveltuvia arviointimenetelmiä.

SUMMATIIVINEN ARVIOINTI

Kun puhumme sanasta arviointi,niin useimmille tulee ensimmäisenä mieleen loppukokeet, päättöarviointi tai todistus. Summatiivisella arvioinnilla voimme esimerkiksi testata oppilaiden tietoja verrattuna muihin oppilaisiin tai määriteltyihin kriteereihin.

Summatiivista arviointia on kritisoitu muun muassa, koska kaikille standardoitu muoto ei anna kaikille mahdollisuutta osoittaa osaamistaan eri tavoilla. Ainoana arviointimenetelmänä tämä mittaa vain, mitä opiskelijalle on jäänyt hetkellisesti mieleen ja johtaa helposti ennen koetta tehtävään bulimiaoppimiseen, jonka tiedot unohdetaan heti kokeen jälkeen. Päättöarvioinnin avulla oppilas ei voi enää muuttaa omaa toimintaansa oppiakseen paremmin, vaan arvioinnin jälkeen siirrytään opettajan johdolla seuraavaan aiheeseen. Osa tutkimuksista myös kyseenalaistaa tarkan numeroarvosanan paikkaansa pitävyyden, vaikka arvioinnin perusteena olisi ollut tarkat kriteerit. Kun tutkittujen oppilaiden tietoja on mitattu uudelleen päättöarvioinnin jälkeen, on huomattu, että saman tietotason omaavilla opiskelijoilla on ollut jopa kahden arvosanan ero päättöarvioinnin numerossa. Tarkoista kriteereistä ja koulutetuista opettajista huolimatta, summatiivinen arviointi on lopulta ollut opettajan subjektiivisen määrittelyn varassa. [3]

 

LÄHTÖTASOARVIOINTI

Lähtötasoarvioinnilla opettaja voi mitata opiskelijoiden tietopohjaa mitaten, kuinka lähellä opintojen toivottuja aloitustietoja opiskelija on. Jos lähtötasoarviointi tehdään kertaluontoisesti, sillä on pitkälti samat rajoitteet kuin summatiivisessa arvioinnissakin. Parhaimmillaan lähtötasoa mitataan monella eri tavalla ja arvioinnin tulosten perusteella opettaja ja oppilas voivat muokata opetuksen tasoa, nopeutta tai sisältöä jopa yksilöllisesti. Joskus arvioinnin tavoitteena opetuksen alkaessa on enemmän diagnostinen, jolloin tavoitteena on selvittää mahdollisia oppimisvaikeuksia ja tulosten perusteella suunnitella oppimista edistäviä ratkaisuja.

 

FORMATIIVINEN ARVIOINTI

Formatiivinen arviointi (ts. oppimisen arviointi) tarkoittaa jatkuvaa ja ohjaavaa palautetta oppimisen tuloksista. Arvioijana voi olla oppilas itse, opettaja, toinen oppilas tai joku muu. Arvioinnin aikaperspektiivi on sekä tässä hetkessä että tulevaisuudessa. Tarkoituksena on ymmärtää, mitä opetussuunnitelman tavoitteista oppilas osaa jo, kuinka hyvin ja mitä hänen kannattaa seuraavaksi tehdä.

Jos opiskelu tapahtuu opiskelijakeskeisesti, niin oppimisen arvioinnin avulla oppilas voi itse päättää, haluaako hän kerrata asioita, harjoitella nykyistä taitoa tai aloittaa seuraavan taidon opettelua. Tällainen päätöksenteko vaatii opiskelijalta harjoittelua sekä selkokielisen kartan opintojen tavoitteista. Jos opiskelijalle annetaan päätäntävaltaa näihin kysymyksiin, hän voi kehittää oppimaan oppimisen taitojaan, ottaa omistajuuden omasta oppimisestaan ja määrittää kuinka hyväksi hän haluaa tulevaisuudessa kehittyä missäkin taidossa.

Oppimisen arviointiin on lukuisia eri menetelmiä, joista jokainen vaikuttaa eri tavoin mm. mihin kiinnitetään huomiota, kuinka usein edistymistä arvioidaan, kuka arvioi ja ketä. Seuraavassa muutama esimerkki:

Värivalot (itsearviointi): Opiskelijalla on käytössään eri värisiä muovimukeja, paperinpalasia tai digitaalinen työkalu. Opiskelija arvioi näiden avulla edistymistään reaaliajassa ja kertoo edistymisestään opettajalle ja tarvittaessa muille oppilaille. Kun opiskelija tekee töitä oppitunnilla niin hän voi valita, minkä värisen mukin tai paperin laittaa pinon päällimmäiseksi. Opettaja voi määrittää värit ja niiden viestit itse tai yhdessä opiskelijoiden kanssa. Tällä märittelyllä on erittäin suuri toimintaa ohjaava merkitys, joten opettajan pitää päättää, mitä pedagogista toimintatapaa haluaa arvioinnilla edistää. Otetaan kaksi esimerkkiä, joista ensimmäinen sopii opettajajohtoiseen oppimiseen ja jälkimmäinen korostaa enemmän tiimityötaitoja sekä yhteistoiminnallista oppimista.

  • Vihreä = Kaikki valmista. Päätän itse, mitä teen seuraavaksi.
  • Keltainen = Harjoittelen ja teen vielä töitä, en tarvitse nyt apua.
  • Punainen = Olen jumissa, tarvitsen opettajalta apua, jotta pääsisin eteenpäin

TAI

  • Vihreä: Osaan jo nämä asiat ja olen valmis auttamaan muita opiskelijoita
  • Keltainen: Harjoittelen vielä ja teen nyt töitä mielelläni yksin
  • Punainen: Tarvitsen apua, joko opettajalta tai toiselta opiskelijalta päästäkseni eteenpäin

Yksi hyvä puoli ja yksi kehityskohde (vertaisarviointi): Jokaisella oppilaalla on oma paperinpala tai digitaalinen työkalu, johon muut opiskelijat voivat kirjoittaa. Jokaiselle oppilaalle on tehty selväksi tämän hetken arvioinnin kohde ja mitkä ovat sen tavoitteet; esimerkiksi työskentelytaidot ryhmässä ja asiallinen palautteenanto. Kun asiaa on harjoiteltu jonkin aikaa, jokainen oppilas laittaa nimen omaan paperiinsa ja antaa sen muille ryhmäläisille. Muut oppilaat arvioivat kaikkien muiden oman ryhmänsä jäsenten taitoja kirjoittamalla toisen henkilökohtaiseen lappuun yhden vahvuuden ja yhden kehitysidean liittyen arvioinnin kohteena olevaan taitoon. Esimerkkinä: Plussaa: ”Sinulla riittää ideoita ja tuot niitä hienosti esiin!” Kysymysmerkki: ”Voisit kysyä välillä hiljaisemmilta, mitä mieltä he ovat.” Tämän jälkeen lappu kiertää muilla jäsenillä päätyen lopulta sen omistajalle, joka voi nyt lukea vastaukset. Suurimman hyödyn tästä toimintatavasta saa, jos taito on sellainen, jota harjoitellaan pidempään. Tällöin tämän palautteen voi säilyttää, ottaa mukaan seuraavalle kerralle, lukea sen uuden harjoituskerran alussa ja kokeilla parantaa suoritustaan. Lopulta toiset voivat arvioida samalla menetelmällä, onko opiskelija kehittynyt näissä taidoissa.

Taitokartta (Itsearviointi ja opettajan arviointi): Opettaja on koonnut opintojen tavoitteista ja taidoista paperisen tai digitaalisen kartan, jossa on eroteltu selkeiksi tehtäviksi, mitä taitoja kurssilla opitaan ja joskus jopa, missä järjestyksessä. Kun opiskelija on suorittanut jonkin tehtävän, hän voi itse arvioida, miten hyvin onnistui tässä aiheessa merkkaamalla sen karttaan. Opiskelija voi pyytää opettajaa vahvistamaan merkinnät sovitun väliajan välein. Opettajan arvio on välttämätön varsinkin, jos taidolla on jokin minimitavoite, joka on pakko osoittaa ennen etenemistä. Tämä on myös hyvä paikka opettajalle ohjaavaan palautteenantoon varsinkin, jos oppilaan arvio on selvästi ala- tai yläkanttiin. Tässä alla on muutamia valintoja, joita opettajan pitää tehdä, kun hän muodostaa taitokarttaansa, koska nämä valinnat ohjaavat voimakkaasti toimintaa.

  • Kuinka tarkasti karttaan merkityt arvioitavat asiat kattavat opetussuunnitelman?
  • Kuinka selkeitä tavoitteet ovat opiskelijoille? (esim. Opettele loogisia ohjelmointikäskyjä TAI Osaan ohjata tietokoneella Lego-robotin kääntymään haluamaani suuntaan) [4]
  • Kuinka usein arviointia tehdään? Millaisen aikajänteen asioita opiskelija pystyy hahmottamaan? [4]
  • Muodostuuko pienistä arvioinneista suurempi, selkeä kokonaisuus?
  • Auttaako kartta opiskelijaa näkemään mitä hän teki jo, missä on nyt ja mitä on tulossa? [4]
  • Auttaako kartta oppilasta/vanhempia/opettajaa päättämään, pitääkö jotain aihetta vielä kerrata vai olisiko mahdollista edetä syvemmälle tai asiassa nopeammin eteenpäin?
  • Osallistuvatko opiskelijat opintojensa suunnitteluun, eli kartan sisällön luomiseen?
  • Kuinka usein opettaja ottaa kantaa oppilaan taitojen etenemiseen?

Tässä edellä oli mainittu vain muutama esimerkki, miten oppimisen arviointia voi toteuttaa. Arvioinnista on kirjoitettu lukuisia hienoja kirjoja ja opettajat ovat kehittäneet hienoja malleja ympäri maailman. Haastankin jokaisen jakamaan ja kokeilemaan erilaisia arvioinnin ideoita, jotta voimme jokainen löytää malleja, jotka sopivat eri tilanteisiin, eri opettajille ja varsinkin erilaisille oppilaille.

LUE LISÄÄ:

[1]  Virtanen & Postareff & Hailikari, 2015; Entwistle & Entwistle, 1992; Hodgson & Pang, 2012; Segers & Dochy, 2006; Struyven, Dochy & Janssens, 2005.

https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2015/03/27/millainen-arviointi-tukee-elinikaista-oppimista/

[2] Virtanen & Postareff & Hailikari, 2015; Biggs & Tang, 2007; Brown ym., 1997.

https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2015/03/27/millainen-arviointi-tukee-elinikaista-oppimista/

[3] Ouakrim-Soivio, Najat, 2013. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/41026

[4] Wiggins Grant P. 1998. Educative Assessment: Designing Assessments to inform and improve student performance. 1 painos. ISBN 0-7879-0848-7 Jossery-Bass.